ToimistoSissit ToimistoSissit

Liity ilmaiseksi!

Assistentti – työyhteisön ”kävelevä Google” 22.5.2018

Ilmoittaudu tapahtumaan

Työ on monin tavoin murroksessa: asiaosaamisen lisäksi tarvitaan entistä enemmän sitä tukevia taustataitoja, kuten joustavuutta, luottamusta, luovuutta, valmiutta oppia uutta, sekä ennen kaikkea itsensä johtamisen taitoja. Työpaikkojen monitaiturit, assistentit, ovat erityisen muutospaineen alla ja jatkossa työssä pärjätäkseen on oleellisen tärkeää sisäistää ja vahvistaa näitä henkisen kapasiteetin taitoja!

”Kävelevä Google” kuvaa hyvin assistentin toimenkuvaa. Hänen, jos kenen, odotetaan tietävän kaikki, löytävän ratkaisun pulmaan kuin pulmaan ja tekemään mahdottomasta mahdollisen. Kuulostaako tutulta? Vaatimukset ovat valtavat ja siksi tarvitaan aiempaa järeämpi työkalupakki tehtävässä onnistumiseen. Tämä valmennus herättää näkemään työnsä merkityksen uudella tavalla, laajentaa näkökulmaa omiin vaikutusmahdollisuuksiin, sekä antaa innostusta ja voimaa!

Tämä inspiroiva valmennus on vuorovaikutuksellinen. Teemme runsaasti harjoituksia ja jaamme kokemuksia yhdessä keskustellen.

Koulutuksen teemat

Assistentin uusi ”mindset”

  • Vastuunkantokyky: vastuu omista ajatuksista, tunteista, tuntemuksista ja teoista
  • Parhaat puolet esille: vahvuudet näkyviksi!
  • Ajankäytön ja priorisoinnin ykköstyökalu: Läsnäolo

Omat vaikutusmahdollisuudet

  • Asenne itsensä piiskaamisesta itsensä arvostamiseen
  • Sisäisen motivaation löytäminen ja ylläpitäminen
  • Vaihtoehtojen näkeminen, uusien toimintatapojen ja –mallien luominen

Hyvinvoiva assistentti

  • Miten pysyä ”kävelevänä Googlena” jatkossakin: voimaannuttavia vinkkejä arjessa jaksamiseen
  • Tukipilarit

ToimistoSissien kommentteja Kaijan koulutuksista:

  • "Assistenttien tapaan omat asiat ovat jääneet aina viimeiseksi. Kurssi vahvisti ajatusta siitä, että ajoittainen työtilanteen rauhoittaminen ja terve itsekkyys palvelee loppujen lopuksi kaikkia. Päätin, että autan jatkossakin muita, mutta en silti tallo omia suunnitelmia ja aikatauluja jalkoihini. Myös omasta jaksamisesta täytyy huolehtia. Silloin ympärillä olijatkin voivat hyvin. Myös kollegoiden tapaaminen oli hienoa. Eri yritykset ja ihmiset, perimmäiset huolenaiheet silti samoja. Vertaistukea tarvitsee aina."
  • "Osallistujat kollegoja, joten ymmärsivät hyvin assarin asioita, ongelmia jne. Paljon keskustelua ja mielipiteiden vaihtoa, josta sai hyviä vinkkejä."


Hinta

395.00 € + alv 24%, yhteensä 489,80 €

Hinta sisältää valmennuksen, materiaalit, aamu- ja iltapäiväkahvit sekä lounaan.

Koulutuspäivä jatkuu Onnelan murhamysteeri -ohjelmalla. Ilmoita Muuta huomioitavaa -ketässä, jos et jää iltaohjelmaan mukaan. Paluukuljetus lähtee ohjelman päätyttyä.

Muistathan, että KoulutusPassilla saat kaksi valitsemaasi ToimistoSissien koulutusta hyvin edullisesti ja kätevänä pakettina!


Kouluttaja

Kaija Solana (Pitkäniemi), tuo mukanaan raikkaan tuulahduksen Pohjois-Espanjan vuoristosta, jossa nykyään asuu. Kaija on pitänyt Toimistosisseille useita koulutuksia ja saanut kiitosta innostavasta ja interaktiivisesta otteestaan. Kaija on myös kirjoittanut itsensä johtamisesta kirjan: Elämän virrassa – Miten elät linjassa muutosten kanssa.

Lue ToimistoSissien kirjaamat suositukset Kaijan valmennuksista.

"Olen harvoin tavannut yhtä hyvin osallistujat sitouttavan kouluttajan kuin mitä Kaija Pitkäniemi on. Hänelle on todellakin taito saada osallistujat jakamaan omia esimerkkejään, kommentoimaan ja olemaan mukana. Hän pystyi hyvin luomaan lämpimän ja luottamuksellisen ilmapiirin."
Anne Kangasniemi, Executive Assistant, Valmet Oyj

Ohjelma ja aikataulu

klo 8.45 Kokoontuminen aamukahvien merkeissä ja osallistujien esittäytyminen

klo 9.00 Koulutus

klo 11.45 Lounas

  • Majatalo Onnela esittäytyy

klo 12.45 Koulutus

klo 14.15 Iltapäiväkahvit

klo 14.30 Koulutus

klo 16.00 Koulutus päättyy. Kokoontuminen ToimistoSissien kanssa Onnelan murhamysteeriin.

  • Välipalaa kokoustilassa
  • Onnelan ohjelmapalvelut esittäytyy ja ohjeistaa murhamysteeriin
  • ToimistoSissien esittäytymiskierros ja jakautuminen tiimeihin

klo 16.45 Onnelan murhamysteeri käynnistyy!

klo 18.45 Tilaisuus päättyy


Paikka

Majatalo Onnela, Rantatie 34, Tuusula.

Yhteiskuljetus Helsingistä lähtee Kiasman pysäkiltä, Mannerheiminaukiolta.


Tilaisuus toteutetaan yhteistyössä Majatalo Onnelan ja Kaija Solana kanssa.